Tuomas Pere on tamperelainen olutmestari. Hän on lähes vuosikymmenen ajan luotsannut Pyynikin panimoa, joka on kasvanut mallasravintolan kellarissa toimivasta käsityöläispanimosta yhdeksi Suomen merkittävimmistä oluen valmistajista. Pere on intohimoinen reseptinikkari sekä suuri saunan ja sahdin ystävä.

Tässä jaksossa Tuomas avaa sanaisen arkkunsa lapsuudestaan Tampereen harjuilla ja metsissä, Pyynikin panimon kohtalonhetkistä sekä hyvän oluen ja sahdin salaisuuksista. Löylyosion puolella maistelemme lähetykseemme varta vasten pantua sahtia ja tutkimme sen olemusta. Puhumme myös oluen synnystä ja sen kymmentuhatvuotisen historian eri vaiheista. Pohdimme myös, miksi ensin oli olut.

Jaksossa mainittuja lähteitä:

Seitsemisen kansallispuisto

Yle – Olutmestari loi suomen kieleen uuden sanan, mutta ei uskalla käyttää sitä yrityksen nimessä uuden alkoholilain takia: Siirtyi englannin kieleen

Taivaannaulla – Esivanhempien puu, Kirjoituksia suomalaisesta uskomusperinteestä